Colosseum & Palatino
15.05.2007
19 °C
Jo matkaa suunnitellessamme tuli selväksi, että meidän isukki haluaa viettä 40-vuotispäiväänsä Colosseumilla. Siis sinne. Oli luvannut kahvit klo 15 paikalla olleille, mutta eipä siellä tuttuja näkynyt ;o)
Kaikki on näköjään suurta Roomassa, Colosseum mukaan lukien. Tästäkin kohteesta oli nähty kuvia vaikka kuinka paljon, mutta vasta käynti paikan päällä avitti ymmärtämään, kuinka suuri se oikeasti on. Jos tuo historia olisi kiinnostanut edes vähän enemmän, olisi käynnistä saanut vieläkin enemmän irti... Mutta sitä historiaahan koko Rooma on täynnä, joten Colosseum ei tehnyt siinä(kään) kohtaa poikkeusta!
Kierros Palatinolla oli myös mielenkiintoinen, välillä tosin joutui käyttämään melkoisesti mielikuvistaan, että pystyi hahmottamaan, mitä minkäkin raunion päällä on aikoinaan ollut. Jälleen kerran maisemat olivat huikeat, suuntaan jos toiseenkin. Kannattaa käydä! Ja kannattaa myös ottaa vakavasti vinkit lipun ostamisesta Palatinon "portilta", koska silloin pääsee Colosseumin jonon ohi. Meillä tosin kävi melkoinen mäihä ajankohdan suhteen; Roomassa oli silloin joku kulttuuriviikko ja melkein kaikkiin "turistirysiin" pääsi ilmaiseksi sisälle. Lippu toki täytyi kassalta hakea, mutta lompakkoa ei siis tarvinnut kaivaa. En tiedä, onko tämä vuotuinen juttu ja aina samaan aikaan, mutta ainakin tuo helatorstaiviikko tänä vuonna oli onnepotku köyhälle turistille ;o)

Posted by Hörhöt 6:25 AM Archived in Tourist Sites | Italy







